Vihamielikuvien ihmeellinen voima

Seuraava on kirjoitusharjoitus, jonka tarkoitusta selitän alempana.

Suomessa on perinteisesti luotettu naapureihin ja ymmärretty hyvin se, ettei toisen elämää voi lähteä ruotimaan ja tuomitsemaan häntä tuntematta. Nämä ovat perinteisiä kristillisiä arvoja, mitä meillä on ollut: ota malka ensin omasta silmästäsi, ja sillä mitalla, millä tuomitset muita, myös sinut itsesi tuomitaan. Hyvin toimeentulevan väestön sisäsiisti vihapuhe työttömiä kohtaan osoittaa kuitenkin yhteiskuntamme hälytystilan: täällä ei enää luoteta naapuriin ja koetaan oikeutetuksi ruveta ruotimaan julkisesti toisten henkilökohtaisia asioita niistä mitään tietämättä. Tämä rikkoo selvästi soveliaisuuden rajoja ja suomalaista luottamuksen ilmapiiriä.

Liian hyväpalkkaisten tai rikkaiden todellisuudentaju on alkanut viime vuosikymmenten poliittisten päätösten seurauksena rakoilla, ja heidän elämästään tekisi henkisesti rikkaampaa se, että heitä kannustettaisiin vaikka puoliväkisin elämään vähemmällä. Muuten uhkana on se, että heidän elämästään tulee harmaata mössöä ja siitä katoaa ponnistelujen ja voittojen luonnollinen rytmi. Tällainen kannustus tekisi heistä onnellisempia, empaattisempia ja rakentavampia yhteiskunnan jäseniä ja he alkaisivat ehkä saada jotain ihan oikeasti aikaan sen sijaan että vain nyrpistelevät tyytymättömiä neniään varattomille.

Suomi on ollut perinteisesti kylähengen ja naapuriavun yhteiskunta. Täällä on kuitenkin nyt yleistynyt sellainen ajattelutapa, että 'minun ei enää tarvitse ajatella asioita vähävaraisempien kannalta, kun itse olen taloudellisesti niin hyvässä asemassa, ja saan heitellä mitä vain lokaa esimerkiksi työttömistä tai vähävaraisista, etenkin anonyymisti netissä tai omalla naamallani Hesarin pääkirjoituksessa'. Tällainen itsekkyys ja välinpitämättömyys suomalaista tapakulttuuria kohtaan tulee tuomita rankalla kädellä. Osa näistä ihmisistä saattaa tarvita jopa kurinpidollisia toimenpiteitä.

Soveliaisuus on suomalaisessa yhteiskunnassa korkealle arvostettu hyve. Ihmiset, jotka arvostelevat tai syyllistävät työttömiä, osoittavat kuitenkin, että he ovat kadottaneet käsityksensä soveliaisuuden rajoista. Tällaista välinpitämättömyyttä toisten ihmisten rajoista on vaikea ymmärtää.

Yllä oleva on sisäsiistin vihapuheen kirjoitusharjoitus, jonka tein eilen Ville-Veikko Pulkan blogikirjoituksen vihapuhe-esimerkkien järkyttämänä. Hän siteerasi blogissaan useita poliitikkoja, jotka ovat alkaneet käyttää salakavalan nakertavaa kieltä työttömiä kohtaan.

Omassa harjoituksessani käyttämäni vihapuhe on salakavalaa, koska en viljellyt yhtäkään kirosanaa, väkivaltauhkausta tai haukkumailmausta. Peittelin kiukkuni sivistyneiden sanojen alle. Analysoin joidenkin hyvätuloisten ja rikkaiden elämänvalintoja näennäisen älyllisesti (joskin vähäisin perustein) ja vedoten seikkoihin, joihin monet yhdistävät auktoriteetin tuntua, kuten suomalaisiin perinteisiin ja hyviin tapoihin. Käyttäydyin itsekin kuin mikäkin kroisos, joka alentuvasti opastaa hyvin toimeentulevia parempaan ja hyödyllisempään elämään fantasioiden samalla pakottamisesta ja kurittamisesta.

Tunnistan oman tekstini vihapuheeksi (joskin näennäiseksi, koska kyseessä oli tietoinen harjoitus) siitä, mitä se saa minut tuntemaan.

Näiden harjoitustekstien kirjoittamisesta ei tullut mitenkään hyvä olo. Ne saivat minut kiukkuiseksi, turhautuneeksi ja inhonsekaiseksi. Toivon, että myös niiden lukeminen saa ihmisiä tuntemaan kiukkua, turhautumista ja inhoa, mutta ei samalla lopputuloksella kuin sellainen vihapuhe, joka suolletaan ulos sellaisenaan, ilman pohdiskelevia saatesanoja. Minä haluan olla vihapuhujien yläpuolella. Tai vaikka alapuolella, ihan sama, kunhan en ole samassa paikassa heidän kanssaan. Se on ahdistava paikka.

Toivon siis kuitenkin, että kirjoitusharjoitukseni kiukuttaa, raivostuttaa ja inhottaa ihmisiä. Joskus tällaisia tunteita tarvitaan myönteisen muutoksen aikaansaamiseksi. Tunteet ovat karttoja, jotka kertovat meille arvoistamme. Jos kirjoittamani joitakin hyvin toimeentulevia koskevat väittämät saavat tuntemaan kiukkua hyvätuloisia tai rikkaita kohtaan, on syytä miettiä sitä kimmoketta, joka sai minut kirjoittamaan ne: sytykkeenä oli vastaavanlainen vihapuhe työttömiä kohtaan. On syytä näin ollen huomata, kuinka tehokasta, epärakentavaa ja epäreilua vihamielikuvien viljely on. Jos taas joku tuntee kiukkua siksi, että väittämäni ovat hänestä poskettomia tai riidanhaluisia, toivon hänen huomaavan, että samanlainen puhe työttömiä ja varattomia kohtaan on nykyisin melko yleistä ja jopa salonkikelpoista.

Tämän kirjoittamani hienovaraisen vihapuheharjoituksen perimmäinen tarkoitus ei siis ole herättää sotaisia ajatuksia varakkaita kohtaan tai lietsoa luokkasotaa, vaan sen on tarkoitus herätellä ihmisiä ajattelemaan asioita myötätuntoisesti nykyisen vihapuheen uhreiksi joutuneiden työttömien ja varattomien kannalta. Sen on tarkoitus saada ihmiset tiedostamaan vihapuheen hienovaraisia vaikutuskeinoja, suuttumaan ne huomatessaan ja tekemään sitten jotakin rakentavaa omalla tahollaan.

Toivoisin, että tästäkin aiheesta voitaisiin käydä puhtaan asiallista, perusteltua ja kaikkia osapuolia kunnioittavaa keskustelua. Asiallisuuteen kuuluu mielestäni se, ettei kenenkään henkilökohtaisia asioita ruveta arvostelemaan ja arvailemaan julkisesti omien ennakkoluulojen pohjalta - ei edes yleisellä tasolla, niin että puhutaan “sossutatuista” tai “työttömistä, jotka kaivavat napaa kotonaan”. Pelkään vain, että asiallisia puheenvuoroja ei kuulla. Miksi niitä kuultaisiinkaan? Eiväthän ne kerää yhtä monia klikkauksia tai herätä yhtä kiihkeitä tunteita kuin vihaiset puheenvuorot. Tämä on kuitenkin oma panokseni asialliseksi puheenvuoroksi.